Valitse sivu

Viipuri on vanha keskiaikainen kaupunki. Tämä on helppo havaita, kun kapuaa Viipurin linnan juuri kunnostettuun torniin ja kurkistaa avoimesta ikkunasta alla avautuvaan kaupunkiin.

Tällä kertaa menimme Viipuriin kätevästi junalla. Ensin autolla Kuopiosta Kouvolaan ja siellä nousimme nopeaan, helppoon ja kätevään Allegro-junaan. Eikä ollut matka hinnallakaan pilattu.

Entäpä tuliaiset Viipuriin? Helppo valinta. Rautatieaseman karkkikaupasta saa ostaa tuoretta Kouvolan Lakritsitehtaan lakritsia ja myös marmeladia. Siis viipurilaisperäisiä tuliaisia Viipuriin. Ei kannata kuitenkaan avata vielä junassa, muuten loppuu eväät jo ennen Viipuria.

Kouvolan lakritsilla on vahvat viipurilaiset juuret Papulan Vesitehdas Oy:n kautta. Hyvä matkaeväs ja muutenkin.
Olkkujen perheyhtiö Papulan Vesitehtaan osakekirja vuodelta 1943. Usko Viipurin suomalaiseen tulevaisuuteen oli tuolloin vielä vahva. (Osakekirja, oma kokoelma)

Matkan tuskaisin vaihe: pienellä präntillä olevan maahantuloliparin täyttäminen liikkuvassa junassa.

Venäjälle matkustamisessa ikävintä on rajan ylitys tullitarkastuksineen viisumeineen sun muineen. Eikö tätä voisi tehdä yhtään helpommaksi? No, Saimaa Travelin M/S Carelialla homma hoituu kaikkein kätevämmin. Toki passit ja pikkuliparit pitää täyttää ja tulissa jonotta. Viisumia ei lyhyellä (max. 2 yötä perillä) laivamatkalla kuitenkaan tarvitse. Itselläni on kokemusta laivan lisäksi eniten bussimatkoista. Vuosien saatossa byrokratiaan ja tarkastusten määrään on tullut sentään hivenen järkeä. Junalla olen mennyt yli viimeksi noin 10 vuotta sitten. Jo silloin homma hoitui todella kätevästi. Helsingissä junaan ja Viipurissa ulos. Liput, viisumit, passit ja muut tarkastettiin junan kyydissä lennossa. Helppoa ja mukavaa.

Nyt tämä oli sen verran muuttunut, että naapurin puolella byrokratia hoidettiin vasta Viipurin jälkeen. Pietariin menijöiltä junassa ja Viipuriin jääviltä rautatieaseman pikkutullissa.

Junalla Viipuriin saapuessa maisema on tällainen.

Perillä Viipurissa on pieni tullipiste ja vähän matkustajia. Läpi pitäisi päästä nopeasti. Meille kävi huono onni, kun edessämme oli japanilainen turisti, jonka kuva ei virkailijan mielestä vastannut pärstää livenä. Päällikkö piti kutsua paikalle ja jonon seisoessa takana joutui kielitaidoton japanilainen selittämään, että kyllä hän on passikuvassa. Päällikkö osasi yhtä paljon japania kuin turisti venäjää ja me takana olijat kirosimme kohtaloamme. Onneksi pääsimme kaikki lopulta Viipuriin, myös parran kasvattamiseen mieltynyt entinen siloposkinen opiskelija Japanista.

Tulevaisuudessa Venäjän matkailuun on luvassa merkittäviä helpotuksia. Uutiset tiesi hiljan kertoa, että Venäjällä valmistellaan suurta remonttia viisumikäytäntöihin. Jatkossa viisumin voi ”hakea” netissä ja hyväksyminen näkyy sitten tullimiehen tietokoneella rajatarkastuksen yhteydessä. Enää ei tarvitse lähettää passiaan postilla mihinkään, vaan viisumi näkyy digitaalisena järjestelmissä. Hintakin putoaa merkittävästi, ehkä jopa lähes ilmaiseksi. Kiitos ja kumarrus tästä.

Papulan Vesitehtaan perillisten herkullista marmeladia Lallukan asunnon pöydällä. Tunsimme itsemme melkein oikeiksi viipurilaisiksi.

Tämä matka oli puhdas perhematka. Mukana oli kaksi ensikertalaista – meidän Otto ja Oton Pia. Yritän tässä tarkastella Viipuria vähän myös heidän kokemustensa kautta. Uudet silmät näkevät eri lailla asioita kuin vanhat silmät.

Matka oli myös sillä tavalla erikoinen, että saimme mahdollisuuden asua vierailumme ajan Lallukan talossa Juho ja Maria Lallukan entisessä kodissa (ymmärtääkseni kuitenkin vain osa alkuperäisestä). Kirjoitan myöhemmin Lallukasta ja talosta oman kirjoituksen.

Lallukan talo Repolankadun ja Lallukankadun kulmassa. Juho ja Maria asuivat erkkereiden kohdalla ensimmäisessä asuinkerroksessa. Ja niin mekin nyt.

Lallukan talon pihassa makaa mystinen kividaami. Tästä ja muista kadonneista/löytyneistä patsaista myöhemmin lisää.

Viipuri – vanha keskiaikainen venäläinen ritarikaupunki?

Ensikertalaisten silmiin pisti Viipurissa vallalla oleva keskiaikainen hypetys ja ritariromantiikka. Viipurissa (kuten myös Suomessa) pidetään erityisiä keskiaikamarkkinoita ja -päiviä. Historiasta ammennetaan elämyksiä ja kokemuksia. Ikävä kyllä Viipurin osalta tämä keskiaikaan liittyvä innostus ei ihan aina osu maaliin. Mutta – jälleen kerran – hienoa, että yrittävät.

Temppeliritarit eivät ehkä ole ihan leimallisesti Viipuriin liittyvä historiallinen ilmiö. No, onhan templareita Suomessakin…

Viipuri on kyllä vanha keskiaikainen kaupunki ja myös soturikaupunki. Ruotsalaiset rakensivat Viipurin aikoinaan idän lukoksi ja vasta Pietari Suuri kykeni suuressa Pohjansodassa valloittamaan kaupungin vuonna 1710. Niissä taisteluissa ei enää näkynyt ritareita haarniskoissaan. Ei varsinkaan venäläisiä. Liioin Temppeliritarit eivät oikein kuulu Viipurin historialliseen viitekehykseen. En oikein usko viipurilaisten kovin sankoin joukoin lähteneen 1100-luvulla Pyhään maahan suojelemaan Jerusalemia ja sinne matkaavia pyhiinvaeltajia. Toisaalta Temppeliherrat olivat köyhiä soturimunkkeja ja ehkä tästä voisi rakentaa jonkin verran huojuvan sillan myöhempien aikojen fransiskaaneihin ja dominikaaneihin. Viipurissa oli molemmilla omat luostarinsa.

Vanha Viipurin kartta vuodelta 1462. Pyöreän tornin edestä etelään kulkee Mustainveljestenkatu kohti etelävalleilla ollutta dominikaaniluostaria. Tornista länteen menee Karjaportinkatu, koska tästä portista kaupunkilaiset saattoivat viedä karjansa muurin ulkopuolelle laitumelle. Karjaportinkadun ensimmäinen poikkikatu oli Harmaidenveljestenkatu ja sen varrella sijaitsi nyt kokonaan hävinnyt fransiskaaniluostari. Käytännössä lähes kauppahallin (entisen Lakamunda-tornin kohdalla) takana.

Fransiskaanien perintö elää Viipurissa – ainakin kaupallisesti. Tämä iloinen munkki harrastaa alkemiaa ja pitää matkamuistokauppaa Karjaportinkadulla linnan puoleisessa päässä. Meillä oli oikein iloinen kohtaaminen, kun osasin puhutella häntä oikein – veli fransiskaanimunkki. Hänellä oli vähän väärä käsitys entisen luostarinsa paikasta, mutta asia selvisi hyvin ilman yhteistä kieltäkin. Jos näette miehen, niin muistakaa puhutella oikein – veli fransiskaanimunkki. Voitte saada siunauksen. Huomaa tyylin mukaiset paljaat jalat.

No, pääasia kuitenkin on se, että Viipurilla on näillä leveysasteilla historiaa vaikka muille jakaa. Kyllä siinä menee myös keskiaikaiset ritarit joukon jatkeena. Kunhan vaan ei ota ihan kaikkea kirjaimellisena totena. Venäläisillä on selvä jano menneeseen. Viipurin historiaa halutaan oppia, oli se sitten ruotsalaista, suomalaista tai venäläistä. Näin toivon.

Pitäähän keskiaikaisessa Viipurin linnassa olla haukka (pöllö) ja hauka(pöllö)mestari.

Taiteilijan näkemys Pyöreää tornia suojelevasta ritarista. Matkalla ollut nuorempi historioitsija kiinnitti huomiota erikoiseen isolevyiseen haarniskaan ja Wagnerin oopperassaan keksimään viikinkisarvikypärään. Näistä pikku puutteista huolimatta Viipuri on vanha keskiaikainen kaupunki ja sen ilme ja miljöö ovat arvokkaita.

Häpeäpaalu vai päätön tulevaisuus. Kumman valitsisit?

Toki torilla oli vähän uudempaakin militariaa myynnissä.

Viipurissa on jäljellä Linnan, vanhan Tuomiokirkon, Dominikaanisen luostarin ja Pyöreän tornin lisäksi muitakin keskiaikaisia rakennuksia. Ne osuvat kyllä silmään kaupungilla kävellessä. Talot erottuvat paitsi ulkonäkönsä kautta myös siitä, että niiden sijainti ja asemointi tontilla ei noudata nykyistä suoraa ruutukaavaa. Näitä taloja rakennettaessa ei ollut vielä kuultu pihaustakaan Pietari Brahen regulariteetista.

Vanha keskiaikainen Kilta-tupa osoitteessa Luostarinkatu 10. Talo on erään yrityksen pihalla ja illalla ja viikonloppuisin suljettu sinisellä (kuvan alareuna) portilla. Kannatta käydä katsomassa virka-aikana, paitsi jos sattuu olemaan tikapuut mukana.

Tämä komistus sijaitsee osoitteessa Luostarinkatu 8.

Vesiportinkatu 4 ja Pyhän Hyacintuksen roomalaiskatollinen kirkko.

Karjaportinkatu 7 kohdalta sota vei kadunvarren rakennukset. Lujaa kiveä oli sen sijaan tontin sisällä olleet kaksi 1400-luvun rakennusta. Tässä se komeampi. Menkää ihmeessä katsomaan. Sisällä on myymälöitä ja pieni kahvio. Kuvaajan selkäpuolella on toinen keskiaikainen rakennus, missä on pihviravintola.

Keskiaika näkyy myös katukuvassa Pyöreän tornin edustalla. Katuun on tummemmalla kivetyksellä merkattu, mistä keskiaikainen puolustusmuuri aikoinaan meni.

Olen aiemmissa jutuissa kehunut Mustainveljesten kadulla olevaa Camelot -ravintolaa. Kehun jälleen. Myös se kuuluu tähän keskiaikabuumiin. Nimi jo kertoo mistä on kyse. Nyt eletään jo aika vahvasti sadun ja tarinan puolella. Ei kuningas Arthuria ja hänen pyöreän pöydän ritareitaan mitenkään tänne saa sovitettua. Mutta annas olla, kun menet ravintolaan, niin hyvin asettuu. Mutta ensin, muista jälleen, se oikea asenne – heittäydy, salli kommellukset ja nauti.

Vielä kertaakaan usean käynninkään jälkeen, en ole törmännyt kielitaitoiseen tarjoilijaan. Vilpitöntä yritystä ja halua onneksi on, joten aina on pärjätty. Onneksi ruokalistat on (yritetty) käännetty myös suomeksi. Eläköön google-kääntäjä! Listalla on ritariteeman ympärille loihdittu vaikka mitä mielikuvituksellisempia ruokia. Lopulta ne paljastuvat ihan normi muonaksi ja huolella ja hyvin tehdyiksi. Muista, että Venäjällä ei perinteisesti toimi mikään, mutta kaikki aina järjestyy.

Camelotin ”kuumien ruokien” listalta voi kokeilla vaikka ”Keskustelua tulipalon ympärillä”, ”Luola jättiläinen Moroltia” tai lähteä ”Hauskalle ristiretkelle”.

Luolajättiläinen Morolt maksoi 500 ruplaa eli noin 7 euroa. Ensi silmäyksellä, että mitä tämä on…

Mutta, ei hätää tämänkään ruoan kanssa. Morolt osoittautui erittäin maittavaksi lihapadaksi, joka oli vaan leivitetty melkoisen lätyn alle. Oli muuten tämän sivun kallein ruoka!

Camelot on alun perinkin tehty vähän huumorimielellä (kai?) vanhaa ritariaikaa mukaillen. Ruokien nimet ovat keskiaikaisia, mutta toteutus modernia. Linnankadulla on sen sijaan paikallisten nuorten suosima Taverna niminen ravintola. Siellä saa myös syödäkseen vähän enemmän vanhan mallista ruokaa. Pari kertaa olen sinne yrittänyt, mutta huonolla onnella. Hyvän ravintolan merkki on, että se on aina täynnä paikallisia. Ehkä ensi kerralla…

Taverna on ulos päin huomaamaton. Kävelkää Linnansilalta kaupunkiin päin. Ylämäessä suurin piirtein keskellä mäkeä oikealla puolella. Uskaltakaa heittäytyä…

Vielä pari muuta huomiota. Nuorilla oli ennen Viipuriin tuloa perinteisiä ennakkoluuloja. Mitä me sinne ryssien ankeuttamaan k(a)urjalaan oikein mennään? No, ei nyt ihan mutta vähän sinne päin kuitenkin. Viipurin katuja ja kahviloissa käytyämme molemmat sanoivat, että eihän tämä ollutkaan sellainen kuin pelkäsivät. Siisti ja mukava kaupunki, jossa on paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Ja todella, rakennuksia korjataan ja uusia työmaakohteita aukeaa koko ajan. Kävin Viipurissa viimeksi kesäkuussa ja jo sen jälkeen oli uusia korjauksia aloitettu.

Loppuun vielä vähän tuokiokuvia Viipurista ja sen jälkeen mukava kohtaaminen Pekka&Pekka. Lisäksi myös surunaihe/harras toive sekä vaimon ottama bonuskuva.

Korjatun Suomi-talon ja neuvostotalon ero on melkoinen. Rakennusten ikäero suomalaisen hyväksi on noin 50 vuotta!

Korkea työnlaatu ja yksityiskohdat ratkaisevat…

Viljelyksen talo Punaisenlähteen reunalla 1920-luvun lopun loistossaan. Ainakin ulkoisesti.

Salakkalahden rannalla on erittäin siisti ja hyvin hoidettu puisto. Reunassa myös 1930-luvun lopun tyylikäs funkkisrakennus – Savo-Karjalan Tukkukauppa Oy. Nyt kuin uusi.

Myös tämä vanha vallankumouksellisten pesäpaikka sadan vuoden takaa – hotelli Belvedere (kts lisää blogi ”Syrjähyppy”)

Salakkalahden puistokäytävä.

Salakkalahden puistoa.

Salakkalahden puistossa on kiveykset kohdillaan ja uudet penkit sekä roskikset.

Ettei kukaan vaan erehtyisi luulemaan, että olen Viipurin matkailutoimiston hommissa kehumassa Viipuria ilman kritiikin häivääkään, niin tässä se pakollinen paskakasa, jota ei vaan millään saada kuntoon. Vanhan Lehtovaaran ravintolan takapuoli ja katto ovat törkeässä kunnossa. Kävin rakennuksessa sisällä 10 vuotta sitten ja kyllä siitä vielä talon saisi. Pannaako hattu kiertämään ja hoidetaan arvotalo kuntoon, kun muuten ei näytä syntyvän?

Syvä paheksunta:

Ikävä kyllä tämä ei ole ainoa rappioraunio kaupungissa. Käytössä olevia taloja on ryhdytty kiitettävästi kunnostamaan, mutta näissä raunioissa on vielä paljon tekemistä. Voisiko jättää yhden sukellusveneen tai hävittäjän rakentamatta?

Iloa ja riemua:

Linnansillasta on tullut vihkiparien lukkosilta. Tässä lentää mereen juuri solmitun liiton avain – peruuttamattomasti. Toivotan onnea!

Törmäsin Linnansillalla yllättäen vanhaan tuttuun, Pekka Kultaseen. Kuten nimikin kertoo, on Pekka vähän ns. heimotuttuja. Tutustuimme Mikon kanssa Pekkaan kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen häntä ei näkynyt enää Kauppatorin kulmilla ja ajattelimme, että ei kai vaan… No, ei. Siinä Pekka sitten oli ja yhtä yllättynyt kuin minäkin. Että, mitä se Pekka sitten tahtoo. No, vähän puhua suomalaisten turistien kanssa ja sitten pikku sponssi olisi hyvä saada. Muistakaa, kun näette tämän näköisen Pekan Viipurin kaduilla (ihan kumman vaan), niin morjenstakaa ja antakaa pikku tuki sitkeälle sissille.

Bonuksena vielä sateen jälkeinen taidekuva Victorian lobbybaarista. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin…

Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti. Kirjoitan näitä Viipuri blogeja vähän fiilispohjalta rakkaudesta kaupunkiin ja kirjoittamisen ilosta. Toivottavasti sait jälleen ideoita omaa Viipurin matkaasi varten. Kaikki kuvat ovat minun ja toivottavasti hääpari ei loukkaannu kuvasta. Otin sen ilman lupaa.