Tällä kertaa menimme Viipuriin kätevästi junalla. Ensin autolla Kuopiosta Kouvolaan ja siellä nousimme nopeaan, helppoon ja kätevään Allegro-junaan. Eikä ollut matka hinnallakaan pilattu.

Entäpä tuliaiset Viipuriin? Helppo valinta. Rautatieaseman karkkikaupasta saa ostaa tuoretta Kouvolan Lakritsitehtaan lakritsia ja myös marmeladia. Siis viipurilaisperäisiä tuliaisia Viipuriin. Ei kannata kuitenkaan avata vielä junassa, muuten loppuu eväät jo ennen Viipuria.

Venäjälle matkustamisessa ikävintä on rajan ylitys tullitarkastuksineen viisumeineen sun muineen. Eikö tätä voisi tehdä yhtään helpommaksi? No, Saimaa Travelin M/S Carelialla homma hoituu kaikkein kätevämmin. Toki passit ja pikkuliparit pitää täyttää ja tulissa jonotta. Viisumia ei lyhyellä (max. 2 yötä perillä) laivamatkalla kuitenkaan tarvitse. Itselläni on kokemusta laivan lisäksi eniten bussimatkoista. Vuosien saatossa byrokratiaan ja tarkastusten määrään on tullut sentään hivenen järkeä. Junalla olen mennyt yli viimeksi noin 10 vuotta sitten. Jo silloin homma hoitui todella kätevästi. Helsingissä junaan ja Viipurissa ulos. Liput, viisumit, passit ja muut tarkastettiin junan kyydissä lennossa. Helppoa ja mukavaa.

Nyt tämä oli sen verran muuttunut, että naapurin puolella byrokratia hoidettiin vasta Viipurin jälkeen. Pietariin menijöiltä junassa ja Viipuriin jääviltä rautatieaseman pikkutullissa.

Perillä Viipurissa on pieni tullipiste ja vähän matkustajia. Läpi pitäisi päästä nopeasti. Meille kävi huono onni, kun edessämme oli japanilainen turisti, jonka kuva ei virkailijan mielestä vastannut pärstää livenä. Päällikkö piti kutsua paikalle ja jonon seisoessa takana joutui kielitaidoton japanilainen selittämään, että kyllä hän on passikuvassa. Päällikkö osasi yhtä paljon japania kuin turisti venäjää ja me takana olijat kirosimme kohtaloamme. Onneksi pääsimme kaikki lopulta Viipuriin, myös parran kasvattamiseen mieltynyt entinen siloposkinen opiskelija Japanista.

Tulevaisuudessa Venäjän matkailuun on luvassa merkittäviä helpotuksia. Uutiset tiesi hiljan kertoa, että Venäjällä valmistellaan suurta remonttia viisumikäytäntöihin. Jatkossa viisumin voi ”hakea” netissä ja hyväksyminen näkyy sitten tullimiehen tietokoneella rajatarkastuksen yhteydessä. Enää ei tarvitse lähettää passiaan postilla mihinkään, vaan viisumi näkyy digitaalisena järjestelmissä. Hintakin putoaa merkittävästi, ehkä jopa lähes ilmaiseksi. Kiitos ja kumarrus tästä.

Tämä matka oli puhdas perhematka. Mukana oli kaksi ensikertalaista – meidän Otto ja Oton Pia. Yritän tässä tarkastella Viipuria vähän myös heidän kokemustensa kautta. Uudet silmät näkevät eri lailla asioita kuin vanhat silmät.

Matka oli myös sillä tavalla erikoinen, että saimme mahdollisuuden asua vierailumme ajan Lallukan talossa Juho ja Maria Lallukan entisessä kodissa (ymmärtääkseni kuitenkin vain osa alkuperäisestä). Kirjoitan myöhemmin Lallukasta ja talosta oman kirjoituksen.

Viipuri – vanha keskiaikainen venäläinen ritarikaupunki?

Ensikertalaisten silmiin pisti Viipurissa vallalla oleva keskiaikainen hypetys ja ritariromantiikka. Viipurissa (kuten myös Suomessa) pidetään erityisiä keskiaikamarkkinoita ja -päiviä. Historiasta ammennetaan elämyksiä ja kokemuksia. Ikävä kyllä Viipurin osalta tämä keskiaikaan liittyvä innostus ei ihan aina osu maaliin. Mutta – jälleen kerran – hienoa, että yrittävät.

Viipuri on kyllä vanha keskiaikainen kaupunki ja myös soturikaupunki. Ruotsalaiset rakensivat Viipurin aikoinaan idän lukoksi ja vasta Pietari Suuri kykeni suuressa Pohjansodassa valloittamaan kaupungin vuonna 1710. Niissä taisteluissa ei enää näkynyt ritareita haarniskoissaan. Ei varsinkaan venäläisiä. Liioin Temppeliritarit eivät oikein kuulu Viipurin historialliseen viitekehykseen. En oikein usko viipurilaisten kovin sankoin joukoin lähteneen 1100-luvulla Pyhään maahan suojelemaan Jerusalemia ja sinne matkaavia pyhiinvaeltajia. Toisaalta Temppeliherrat olivat köyhiä soturimunkkeja ja ehkä tästä voisi rakentaa jonkin verran huojuvan sillan myöhempien aikojen fransiskaaneihin ja dominikaaneihin. Viipurissa oli molemmilla omat luostarinsa.

No, pääasia kuitenkin on se, että Viipurilla on näillä leveysasteilla historiaa vaikka muille jakaa. Kyllä siinä menee myös keskiaikaiset ritarit joukon jatkeena. Kunhan vaan ei ota ihan kaikkea kirjaimellisena totena. Venäläisillä on selvä jano menneeseen. Viipurin historiaa halutaan oppia, oli se sitten ruotsalaista, suomalaista tai venäläistä. Näin toivon.

Viipurissa on jäljellä Linnan, vanhan Tuomiokirkon, Dominikaanisen luostarin ja Pyöreän tornin lisäksi muitakin keskiaikaisia rakennuksia. Ne osuvat kyllä silmään kaupungilla kävellessä. Talot erottuvat paitsi ulkonäkönsä kautta myös siitä, että niiden sijainti ja asemointi tontilla ei noudata nykyistä suoraa ruutukaavaa. Näitä taloja rakennettaessa ei ollut vielä kuultu pihaustakaan Pietari Brahen regulariteetista.

Olen aiemmissa jutuissa kehunut Mustainveljesten kadulla olevaa Camelot -ravintolaa. Kehun jälleen. Myös se kuuluu tähän keskiaikabuumiin. Nimi jo kertoo mistä on kyse. Nyt eletään jo aika vahvasti sadun ja tarinan puolella. Ei kuningas Arthuria ja hänen pyöreän pöydän ritareitaan mitenkään tänne saa sovitettua. Mutta annas olla, kun menet ravintolaan, niin hyvin asettuu. Mutta ensin, muista jälleen, se oikea asenne – heittäydy, salli kommellukset ja nauti.

Vielä kertaakaan usean käynninkään jälkeen, en ole törmännyt kielitaitoiseen tarjoilijaan. Vilpitöntä yritystä ja halua onneksi on, joten aina on pärjätty. Onneksi ruokalistat on (yritetty) käännetty myös suomeksi. Eläköön google-kääntäjä! Listalla on ritariteeman ympärille loihdittu vaikka mitä mielikuvituksellisempia ruokia. Lopulta ne paljastuvat ihan normi muonaksi ja huolella ja hyvin tehdyiksi. Muista, että Venäjällä ei perinteisesti toimi mikään, mutta kaikki aina järjestyy.

Camelot on alun perinkin tehty vähän huumorimielellä (kai?) vanhaa ritariaikaa mukaillen. Ruokien nimet ovat keskiaikaisia, mutta toteutus modernia. Linnankadulla on sen sijaan paikallisten nuorten suosima Taverna niminen ravintola. Siellä saa myös syödäkseen vähän enemmän vanhan mallista ruokaa. Pari kertaa olen sinne yrittänyt, mutta huonolla onnella. Hyvän ravintolan merkki on, että se on aina täynnä paikallisia. Ehkä ensi kerralla…

Vielä pari muuta huomiota. Nuorilla oli ennen Viipuriin tuloa perinteisiä ennakkoluuloja. Mitä me sinne ryssien ankeuttamaan k(a)urjalaan oikein mennään? No, ei nyt ihan mutta vähän sinne päin kuitenkin. Viipurin katuja ja kahviloissa käytyämme molemmat sanoivat, että eihän tämä ollutkaan sellainen kuin pelkäsivät. Siisti ja mukava kaupunki, jossa on paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa. Ja todella, rakennuksia korjataan ja uusia työmaakohteita aukeaa koko ajan. Kävin Viipurissa viimeksi kesäkuussa ja jo sen jälkeen oli uusia korjauksia aloitettu.

Loppuun vielä vähän tuokiokuvia Viipurista ja sen jälkeen mukava kohtaaminen Pekka&Pekka. Lisäksi myös surunaihe/harras toive sekä vaimon ottama bonuskuva.

Ettei kukaan vaan erehtyisi luulemaan, että olen Viipurin matkailutoimiston hommissa kehumassa Viipuria ilman kritiikin häivääkään, niin tässä se pakollinen paskakasa, jota ei vaan millään saada kuntoon. Vanhan Lehtovaaran ravintolan takapuoli ja katto ovat törkeässä kunnossa. Kävin rakennuksessa sisällä 10 vuotta sitten ja kyllä siitä vielä talon saisi. Pannaako hattu kiertämään ja hoidetaan arvotalo kuntoon, kun muuten ei näytä syntyvän?

Syvä paheksunta:

Iloa ja riemua:

Bonuksena vielä sateen jälkeinen taidekuva Victorian lobbybaarista. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin…

Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti. Kirjoitan näitä Viipuri blogeja vähän fiilispohjalta rakkaudesta kaupunkiin ja kirjoittamisen ilosta. Toivottavasti sait jälleen ideoita omaa Viipurin matkaasi varten. Kaikki kuvat ovat minun ja toivottavasti hääpari ei loukkaannu kuvasta. Otin sen ilman lupaa.