Tässä vähän näkymää ”vanhasta venäläisestä” Viipurista. Postikortti on 1890-luvulta ja kuvassa kauppatoria ja Pyöreä Torni. Tornin takana ei vielä näy vuosisadan vaihteessa valmistunut komea Pohjoispankin talo. Kortin kanteen on terveisinä kirjattu: ”Tervehdys Wiipurista! Kesä kai männöö siellä Riihimäellä paremmin kuin Heinolassa. Täällä se kumminkin tuntuu hyvin ikävältä, kun on noita ryssiä niin paljon.” Näin siis Viipurissa 1890-luvulla.
Jostainhan se tutustuminen Viipuriin pitää aloittaa. Miksi sitten ei juurikin täältä kauppatorin, kauppahallin ja Pyöreän Tornin lähteiltä. Sitä paitsi tänne hyvin todennäköisesti uudet tulijat ensimmäistä kertaa saapuvat. Viipurin tuntijat saavat siksi tyytyä lukemaan jatkossakin osin tuttuja juttuja.
Näiden blogien tarkoituksena on sekä ilahduttaa rutinoituneita Viipurin kävijöitä ja ennen kaikkea houkutella uusia ihmisiä rakastumaan vanhaan suomalaiseen Viipuriin.
Pari sanaa tästä vanhasta suomalaisesta kaupungista. Venäläisen käsityksen mukaan Viipuri on vanha venäläinen kaupunki, joka ainoastaan maailmansotien välissä oli suomalainen noin 20 vuoden ajan. Heidän mielestään (ainakin Neuvostoliiton aikana) Viipuri venäläistyi, kun urhea Pietari Suuri valloitti Viipurin 1700-luvun alussa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun joku vieras on Viipurin valloittanut. Se toinen kerta oli jatkosodan lopussa kesäkuussa 1944. Talvisodassa kaupungin itäosissa jo taisteltiin, mutta itse kaupunki menetettiin vasta rauhan myötä. Jotta tulisi termit selviksi, niin jatkosodassa suomalaiset sotilaat vapauttivat Viipurin ja palauttivat sen vielä hetkeksi suomalaiseksi!
Aloitetaan kaupunkikävely:
Toivottavasti sinua on onnistanut ja olet majoittautunut Kauppatorin laidassa sijaitsevaan hotelli Victoriaan. Jos et, niin hakeudu sinne, niin aloitamme. Kun astut hotellin ovesta ulos, älä tee ihan heti mitään. Riittää, kun katsot ympärillesi, havainnoit kauppatorin ja annat aistiesi valpastua. Tämä on Viipuri.
Torin ympärillä näet neljä tärkeää asiaa: Vihreä häivähdys vasemmalla on Torkkelinkatu ja –puisto. Siitä vähän oikealle näet Pyöreän Tornin, sitten kauppahallin ja lopulta oikealla pilkistää Viipurin Linnan torni. Näistä on hyvä aloittaa. Mutta, ensin käännös vasemmalle kohti punaisen tiilirakennuksen seinustaa…
Jokaisen Viipuria harrastavan lempisivusto on www.virtuaaliviipuri.tamk.fi Tämä digitaalinen Suomen Pankin kuva on sieltä.
Torkkelinpuisto ja –katu alkavat kauppatorilta. Torkkelin ensimmäinen rakennus on vanha Suomen Pankin konttori vuodelta 1908. Torkkelinpuiston keskikäytävän kohdalta katsottuna vanha (1939) katumaisema on ennallaan. Vain Torkkelinkatua ajava ratikka puuttuu. Nykyään (2018) sekin löytyy uudelleen rakennettuna Torikadun ja Linnankadun kulmapuistossa vanhan Lehtovaaran edestä. Suomen Pankin talon seinäkoristeet on taidokkaasti entisöity. Matka jatkuu tästä oikealle eteenpäin Torkkelia…
Heti vanhan Suomen Pankin konttorin jälkeen tuleekin sitten perinnemaisemaa:
SA-kuva
Surullinen kuva talvisodan pommitusten tuhoista. Nyt maisema on ennallaan. Tosin Pursiaisen talon harjakatto on vaihtunut lisäkerrokseen ja lättäkattoon.
Tämän kaksikerroksisen uusrenesanssia edustavan liike- ja asuinrakennuksen suunnitteli arkkitehti Johan Blomkvist vuonna 1888. Talvisodassa rakennus koki kovia. Entisöinti on onnistunut varsin hyvin. Toisen kerroksen puolikaarevista seinäkehyksistä jää kaipaamaan alkuperäisiä veistoksia. Torkkelinkatu 4 taloon on sodan jälkeen syntynyt yksi kerros lisää ja lättäkatto. Tässä talossa ollutta Pursiaisen leipomoa ja kahvilaa kaipaa puoli Suomea.
Viipurissa kävellessä on syytä panna merkille katukäytävien hyvä kunto – ainakin keskustassa. Tässä suhteessa on tapahtunut paljon edistystä, joskin laitakaupungilla on vielä paljon tekemistä. Eräällä matkallamme iäkäs ystävämme kompastui käytävässä olleeseen muhkuraan. Sairaalareissu ja pari tikkiä vanhaan viipurilaiseen naamaan. Onneksi Heikki suhtautui uusimpaan matkamuistoonsa vanhan viipurilaisen arvokkuudella. Nyt tämäkin pikku muhkura oli tasoitettu ja kävely oli turvallista huonommillakin jaloilla.
Torkkelin kävelyllä on pitkät perinteet. Vanhat viipurilaiset ovat kertoneet, että nuorisolla oli ennen vanhaan tapana iltaisin kulkea Torkkelia pitkin edes ja takaisin. Torkkelin kävelyllä oli määrämuotonsa. Kävely tapahtui illalla 20.00 ja klo 21.00 välisenä aikana. Kouluaikana käveltiin talojen puoleisella käytävällä ja kesällä puiston puolella. Talvisin ennen kävelyä oli usein tapana käydä luistelemassa Salakkalahden jäällä. Tytöt kaunoilla ja pojat pelasivat jääpalloa. Jääkiekkoa ei Viipurissa harrastettu. (korjaus! Kuten Aarne R. kommenttissaan todistaa, niin pelattiin Viipurissa myös hokia. Minä olen näköjään kovana jalkapallomiehenä ummistanut silmäni todellisuudelta)
Torkkelin kävely edusti tietyn ikäluokan sosiaalisen näkymisen ja identiteetin välttämättömyyttä. Jos et kävellyt Torkkelissa, et ollut sosiaalisesti olemassa. Torkkelin kävely oli oman aikansa facebook. Naamakirja, jossa oli pakko näkyä. Tarinat kertovat myös monen romanssin alkaneen ensisilmäyksestä Torkkelia kävellessä.
Keskustan ulkopuolella katurakentajilla on vielä paljon töitä tiedossa…
Tasaiset katukäytävät on paikoin valjastettu yöllisten ilojen markkinointiin. Enää ei voi kompastua, korkeintaan langeta.
Pursiaisen kahvilan jälkeen tulee vanha suomalainen arkkitehti Anders Sandellin suunnittelema puinen asuinrakennus Torkkelin- ja Kurjenkadun kulmassa. Yksi harvoista säilyneistä puurakennuksista. Risteyksessä kannattaa kääntää katse vasempaan kohti Salakkalahtea. Ennen rannassa olevaa komea entistä Savo-Karjalan Tukkuliikkeen funkkistaloa on tyhjä tontti. Paikalla sijaitsi ennen sotia Pamaus Seuran klubihuoneisto, joka toimi Viipurin suomalaisen liikemaailman jokapäiväisenä kokoontumispaikkana. Klubihuoneisto paloi Viipurin takaisinvalloituksen yhteydessä kesällä 1941. Itse Pamaus Seura voi sen sijaan yhä hyvin.
www.virtuaaliviipuri.tamk.fi
Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry: klubitalo vuonna 1939 Torkkelin sivukadulla osoitteessa Kurjenkatu 3.
Takaisin Torkkelille. Risteyksen jälkeen tulee sekä surkeutta että ylväitä kivitaloja. Ensin huomio kiinnittyy taloksi naamioituun rakennustyömaahan. Syy moiselle on se, että seuraavana oleva komea vihreä graniittilinna kuului ennen sotia Torkkelin Osuusliikkeelle. Vuoden 1939 kesällä tällä kulmatontilla oleva puutalo (valm. 1865) purettiin ja tilalle aiottiin rakentaa Osuusliikkeelle uusi liikerakennus ja pääkonttori.
Vaan sota tuli väliin. Osuuskauppa sai muuttaa muualle, ja pääkonttori jäi Viipuriin rakentamatta. Joitakin vuosia sitten tyhjälle tontille nousi parin kerroksen verran uuden talon alkua. Kesken jäi tuokin hanke. Nyt tynkä on peitetty talon näköisellä rättiseinällä, jota naapurissa ylväästi seisova Allan Schulmanin suunnittelema vihreä asuintalo kummissaan katselee. Mainittakoon, että tässä talossa asui myös Osuusliike Torkkelin tj Evert Mänttäri perheineen. Ehtipä talossa asustella ja kolttosiaan tehdä myös Evertin rasavilli poika, kuopiolainen kunnallisneuvos Matti Mänttäri.
Torkkelin Osuusliike osti tämän talon vuonna 1927 ja sijoitti sinne myös oman päämyymälänsä.
Matka jatkuu Torkkelinkatu 8 kohdalle Tawastinkadun kulmaan. Kannattaa ensin pysähtyä harmaan grannittilinnan kohdalle, hetken sitä ihailla ja sitten jatkaa matkaansa risteyksen yli. Sitten – stop – ja rintamasuunta takaisin kauppatorin suuntaan. Vasta nyt tästä vanhasta KOP:n konttorista saa riittävän hyvän näkymän. Vielä jos viitsii, niin voi mennä kadun yli puiston puolelle. Sieltä avautuu nykynäkymä ja sitä on mukava verrata tähän Viipurin vapauttamisen voitonparaatikuvaan per 31.8.1941.
Viipuri on jälleen vapaa suomalainen kaupunki. Joskin vähän särjetty ja kärsinyt. Vanha SA-kuva kertoo, miten kivitalot olivat usein palaneet lentopommien osumasta sisältä tyhjiksi. Onneksi kiviseinät kestivät ja talot saatettiin rakentaa uudestaan. Niin tämäkin.
Graniittinen Suomen Leijona on vahtinut Torkkelin elämää vuodesta 1900.
Seuraavassa korttelissa tulee ensimmäisenä vastaan neuvostoaikainen rakennus, joka poikkeaa katukuvasta. Ennen sotia paikalla oli puinen liikerakennus, jonka omisti Itä-Suomen Rautakauppa. Tämän Torkkelinkatu 10 kohdan voi kävellä nopeasti ohi.
www.virtuaaliviipuri.tamk.fi
Poissa ovat niin ratikka, vanhat autot, kuin Itä-Suomen Rautakauppakin
Seuraavaksi tulee kolme kivirakennusta, jotka sopivat hyvin yhteen muodostaen Karjalankadun kulmaan tultaessa urbaanin kivimuurin. Keskimmäinen taloista on Uno Ullbergin suunnittelema uuden viipurilaisen liikepankin, Suomen Kauppapankin pääkonttori vuodelta 1912. Viipurissa oli tuolloin jo pitkään ollut oma viipurilainen pankki, Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa ja teollisuutta varten. Sen pääkonttori sijaitsi torilta katsottuna aivan Pyöreän Tornin takana.
Vuonna 1906 helsinkiläiset sijoittajat kaappasivat vallan Pohjoispankin yhtiökokouksessa ja päättivät siirtää pääkonttorin Helsinkiin. Tarinat kertovat, että paluumatkalla junassa helsinkiläiset juhlivat, joivat ja lauloivat voittolauluja. Viipurilaiset sisuuntuivat tästä niin, että päättivät perustaa uuden pankin Viipuriin. Kyllä Viipurissa aina oma pankki piti olla – huolimatta helsinkiläisten harjoittamasta ”aluepolitiikasta”. Tai ehkä juurikin siksi?
Suomen Kauppapankin vuosikertomus vuodelta 1912 kertoo, miten ”Pankin pääkonttori sijaitsee syyskuun 2 p:stä 1912 alkaen uudessa, ajanmukaisessa huoneustossa erään kiinteimistöosakeyhtiön, jossa pankilla on osake-enemmistö, rakentamassa hyvällä paikalla olevassa kivitalossa Torkkelinkadun varrella.”
Varakkaat viipurilaiset saattoivat ostaa Kauppapankista (Finlands Handelsbank) vakuutuksia siltä varalta, että heidän omistamansa obligaatio(t) joutuisi(vat) lyhennysarvonnoissa lunastuksen kohteiksi.
Uuden pankin taru ei sinällään ollut kovin pitkä eikä edes loistokas. Savo-Karjalan Osakepankki (lisää myöhemmässä blogissa) nurkkasi pankin ja sai siitä osake-enemmistön. Savo-Karjala oli kuitenkin omien vaikeuksiensa takia pakotettu myymään kilpailijan osakkeet toiselle kilpailijalleen Helsingin Osakepankille, joka fuusio Kauppapankin itseensä vuonna 1924. Kauppapankki ei ollut koskaan pörssissä.
Kauppapankin sisäänkäyntiä koristavat Felix Nylundin veistämät graniittiset naishahmot. Vuonna 1914 Ullberg suunnitteli samalle tontille Torkkelin- ja Karjalankadun (ennen vuotta 1929 Aleksanterinkatu) kulmaan liike- ja asuinrakennuksen.
SA-kuva
Viipurin vapauttamisen jälkeen kesällä 1941 suomalaiset ihmettelivät kaupungin uusi liikkeitä ja kaksikielisiä kylttejä. Ikävä kyllä kuvan shampanskajapullo osoittautui pahviseksi. Kuva Torkkelinkatu 12 kohdalta. Vasemmalla Kauppapankin sisäänkäynti ja toinen Felix Nylundin naishahmoista.
www.virtuaaliviipuri.tamk.fi
Torkkelinkadun ja Karjalankadun kulma syksyllä 1939 (Kiitos Juha Lankiselle)
Edessä onkin jo vilkas risteys. Pysähdy tähän katselemaan viipurilaista liikennettä ja ihmisvilinää. Onnittelut, approbaturin ensimmäinen osa on nyt suoritettu. Olet Viipurin kahden pääväylän Torkkelinkadun ja Karjalankadun (Prospekt Leninan ja Leningradski Prospektin) kulmassa.
Jatketaan seuraavassa blogissa pienellä syrjähypyllä…
Pekka
PS. Mukavaa, kun jaksoit lukea tänne asti. Jos mieleesi tuli kysymys tai kommentti, niin ole hyvä ja käytä tilaisuutta hyväksesi. Alla mahdollisuus kommenteille. Halutessasi voit myös olla suoraan yhteydessä: pekka@kantanen.net
Copyright: Sama kuin ennenkin. Kuvat ovat joko minun tai Mikon ottamia, ellei muuta ilmene. Samoin osakekirjat ja paperitavara, ellei muuta ilmene. Ikuinen kiitos Juha Lankiselle ja www.virtuaaliviipuri.tamk.fi, www.osakekirjakerailijat.fi sekä Gunhard Kockille www.porssitieto.fi sivuille. Jos olen loukannut jonkun tekijänoikeutta, pyydän anteeksi. Tarkoitus on hyvä ja ei kaupallinen.
PS. PS.
Saara kyseli kommenttissaan Espilän rappusten oikeassa reunassa olevan kaasuvalopylvään kyljessä seisovista tikapuista. Näyttää kyllä huoltomiehen/korjaajan tekosilta.
Kuva: Postimuseon Viipuri-näyttely.
Mahdatko tietää: Joskus 1900-luvun vaihteessa on Espilästä otettu valokuva, jossa on puiston puolella oikealla yksi valotolppa silloista kaasuvaloa varten. Tolppaan nojaavat puiset tikkaat, joissa on 7 askelmaa ja pieni tasanne ylhäällä. Miksi ne tikkaat ovat siinä, mihin tarkoitukseen niitä käytettiin? Tämä on minulle suuri mysteeri.
Hei Saara ja kiitos kysymyksestä. Aika paha kysymys kylläkin…
En osaa varmuudella sanoa, mutta ihan yleisen tuntemuksen perusteella veikkaan, että kyseessä on kaasuvalaisimen huoltoon tai sytyttämiseen littyvä tikas. Ymmärtäkseni ensimmäiset kaasuvalot piti aina erikseen joka ilta sytyttää ja kaupunkeihin tuli tätä varten omat ”virkamiehet”. Toisaalta tekniikka meni eteenpäin ja tuon kuvan ottamisen aikoihin oli jo käytössä kaasuvalaisimissa erilliset ”polttosukat”. En tiedä, onko termi oikein??
Veikkaan, että kuvaa otettaessa kaasuvaloa on huollettu ja kyseessä on huoltomiehen tikkaat tai sitten valon sytyttävän ”virkamiehen virkatikkaat”.
Kiva pähkinä – kiitos vielä kerran.
t.Pekka
PS lue myös blogi Viipurin raitiotiestä. Siellä on lisää kaasu- ja energia-asiaa.
Kiitos vastauksestasi, Pekka.
Ensin ajattelin itsekin, että tikkailla on käyty sytyttämässä valot, mutta koska valotolppia oli aika monta, olisi tuonkokoisten tikkaiden rahtaaminen paikasta toiseen aamuin illoin ollut aika raskasta puuhaa ja hevosellakin hankalaa. Sekin tuntui epäilyttävältä, että joka tolpan juuressa olisi ollut tikkaat, vaikkapa sitten ketingillä kiinni, etteivät olisi lähteneet yöllä kävelemään omin jaloin.
Sitten sain kuulla, että lamput sytytettiin kepin päässä olevalla soihdulla ja ajattelin, että tikkaat olivat ehkä lyhdyn huoltoa varten. Sitä ei varmaan tarvinnut kovin usein tehdä, joten sitä varten tikkaita voitiin jotenkin kuljettaa paikasta toiseen. Koska sinäkin nyt pidät mahdollisena huoltoa, niin alan uskoa siihen.
Hei Saara,
Tämähän menee nyt ihan helpoksi. Kukaan ei oikein tiedä ja jos me kaksi epäillään samaan niin eikös se jo sillä muutu todeksi 😉
Ajatellaan vaikka näin: postikorttikuvaaja tuli puistoon ja ryhtyi ottamaan kuvaa Espilästä ja puistosta. Kuvaajaa häiritsi kaasulaitoksen korjaaja tolpassa roikkumassa ja kuvaaja pyysi häntä hetkeksi alas tikkailta ja – puff… otti kuvan vaikka tikkaat unohtuivat pylvään kylkeen.
Voidaanko sopia näin? Jos suinkin viitsit, niin olisi kiva jos lähettäisit kuvan minulle. Laitan sen sitten tähän jatkoksi, että muutkin satunnaiset kävijät voivat osalistua arvuutteluun. pekka@kantanen.net
Olisi vielä toinenkin kysymys (ja ehkä vielä monta lisää, jollet ole jo kyllästynyt). Tämän tekstisi otsikkokuva Viipurin torista ja Pässitornista on hieno, erittäin skarppi. Tiedätkö, mikä on se matala puinen rakennus aivan tornin vieressä vasemalla, siis Salakkalahdelta katsottuna?
Hei Saara. Kysy vaan, en minä kyllästy koskaan Viipurista puhumaan 😉
Jutun alussa oleva kuva on tosi vanha. Se on otettu selkeästi 1800-luvun puolella. Nykyäänhän samasta paikasta katsottuna Pyöreän Tornin vasemmalla puolella kohoaa alun perin Pohjoismaiden Osakepankki Kauppaa ja Teollisuutta varten rakennettu komea kivilinna.
Pankki perustettiin vuonna 1873 ja pääkonttorin tälle paikalle suunnitteli arkkitehti Waldemar Aspelin vuonna 1898. Ikävä kyllä en pysty ulkomuistista sanomaan, mikä rakennus paikalla oli ennen pankkitaloa. Joka tapauksessa se purettiin 1890-luvun lopulla. Jonkinlaista aikahaitaria kuvalle voisi ottaa oikeassa reunassa olevasta poliisitalosta – tuohon aikaan merenkulkukoulusta ja sen katolle rakennetusta ”komentosillasta”. Tämän koulun rehtorina toimi tuolloin Algot Niskan isä.
Olen Espanjassa talvehtimassa ja vasta kotona pystyn kirjoista asiat tarkastamaan.
Ei, en tarkoita siellä kadun toisella puolella olevaa rakennusta, vaan sitä pientä matalaa rakennusta, joka on lähes kiinni Pässitornissa,sen vasemmalla puolella. Siinä on erittäin iso ovi auki. Eikä sen katolla ole savupiippua, joten se ei ollut lämmitettävä rakennus, vaan jonkinlainen varasto, ehkä. Eräässä kuvassa olen nähnyt tuon pienen rakennuksen olevan paikoillaan vielä senkin jälkeen kun pankki oli kohonnut sinne taakse. Siis mikähän se oli?
Eilen illalla näin kuvan Torkkelin puistosta, missä käveli nainen päivänvarjon kanssa. Kuva oli otettu muistaakseni 1902. Aloin etsiä netistä, milloin sateenvarjot, ja samalla varmaan päivänvarjotkin, tulivat Suomessa muotiin, vaan en löytänyt. Tiedätkö sinä?
Yksi hullu kysyy enemmän kuin 10 viisasta ehtii vastata.
Aurinkoista lomaa, täällä sataa räntää.
No, jopas nyt jotakin. En ole aiemmin mokomaa hönnää edes rekisteröinyt. Kiitos Saara tästä havainnosta. Löysin saman rakennuksen kuvan muutamasta muustakin saman ajan lähteestä. Minulla on myös vankka käsitys siitä, miten rakennus liittyy nimen omaan Pyöreän Tornin historiaan.
Tämä on niin mielenkiintoinen juttu, että yritän saada siitä kirjoitettua ihan oman blogin vielä ennen paluuta kotiin. Jos vaan löydän riittävästi kuvia ym täältä käsin. Perästä kuuluu!
Hei, Pekka!
Näinä päivinä tulee Granon kirjapainosta kirjani Wiipurin matka 1900 ja Seminaarista paluu 1906. Siinä aikamatkaillaan Viipurissa 77 sivulla. Nuo tikapuut ja se Pässitornin viereinen rakennuskin saavat selityksensä.
Hei Saara,
Mukava kuulla, että arvoitukset ratkeavat. Pyöreäntornin viereinen vaja toimi varastona. Siitä löytyy hienoja kuvia esim finnan sivuilta. Mutta tikkaiden arvoitus pitää lukea kirjastasi. Onnea uudelle kirjalle. Pitää lukea.
On se vaja saatttanut toimia varastonakin, mutta sen tärkein tehtävä oli toimia punnitushuoneena, missä torimyyjät voivat käydä punnitsemassa esmerkiks lihakimpaleet, mitä ostajille myivät. Punnitushuone oli myös Helsingissä torin laidassa.
Hei Saara,
Kiitos jälleen tarkkanäköisyydestäsi. Sovitaan, että kyseessä oli toritoimintoja palvellut puurakennus.
Todella upea artikkeli, mutta urheilun osalta epätarkka väittämä sikäli, että kyllä jääkiekkoa harrastettiin, aina vuoden 1928 suomen mestaruuteen saakka. Jääpallo toki oli talvinen valtalaji.
Kiitos Aarne kommentistasi. Opin hiljattain itsekin, että jääkiekkoakin Viipurissa pelattiin. Laji oli tosin tuolloin niin pieni, että ei siitä juuri historiaan merkintöjä ole jäänyt. Löysin huuto.netistä jopa valokuvia 1930-luvun viipurilaisesta jääkiekkoskenestä. En kyllä ostanut 😉