Valitse sivu

Kuva: Paperi-ja taidekauppias Conrad Oldenburg, Viipuri. Takana olevan Pohjoismaiden Yhdyspankin pääkonttorin suunnitteli vuonna 1898 Waldemar Aspelin. Kuvassa rakennus ei ole vielä valmis.

Tämä on varsinkin vanhoille viipurilaisille tuttu ja rakas katunäkymä. Pyöreä torni, torin diagonaalikäytävä vie kohti Mustainvejestenkatua ja Karjaportinkatua. Kulmassa on alkuperäisessä asussaan Oy Sofia Zweygbergin liiketalo. Arkkitehti Uno Ullberg muutti julkisivua vuonna 1914. Tästä oikealle on vanha poliisiasema, jossa piipahdamme myöhemmin. Kuvaa otettaessa rakennuksessa toimi kuitenkin vanha merimieskoulu. Koulutuksen tarpeita silmällä pitäen koulun kattoon tehtiin iso reikä ja sinne rakennettiin pyöreä ”komentosilta”. Vaikka meri ei näkynytkään, niin parempi tuokin oli kuin ei mitään. Koulun rehtorina toimi kuvan ottamisen aikoihin legendaarisen (tulevan) salakuljettajan Algot Niskan isä. Ja Algothan oli taasen musiikkineuvos Ilkka Danny Lipsasen isoisä.

Algot oli myös kova urheilumies ja ensimmäisen jalkapallon Suomen mestaruuden voittaneen Unitas -joukkueen hyökkääjä. Hän teki myös maalin Tukholman olympialaisissa 1912 Suomen 3-2 voittopelissä Italiaa vastaan. Oi niitä aikoja…

Entä itse torni?

Vanhassa kuvassa kiinnittää huomiota se, että ikkunat ovat pienet ja niitä on vähän. Tämä johtuu siitä, että torni ei ole alun perin lainkaan tarkoitettu ravintolaksi. Tornin historiasta kiinnostuneet voivat tästä linkistä  (http://virtuaaliviipuri.tamk.fi/fi/story/2) mennä lukemaan Virtuaali Viipurin sivuilta todellisen Viipuri asiantuntijan Juha Lankisen esitystä tornin historiasta.

Sen verran lyhennelmää, että alla olevassa kuvassa turisti neuvoo toista vanhan Viipurin kartan äärellä. Kuva esittää Viipuria vuonna 1642.  Vasemmalla on linna ja vanha kaupunki muureineen. Harmaatukkaisen herran katse tapailee hänen varjonsa kohdalla olevaa lahdenpoukamaa. Siinä on nykyään kauppatori. Lahden poukamassa (nykyisen torin eteläpäässä) on pyöreä muurista vähän ulkona oleva torni. Tämä 1550-luvun pyöreä torni toimitti silloin kaupungin etummaista puolustusvarustusta itään päin. Tornin kohdalla muurissa oli myös portti, josta kaupunkilaiset saattoivat laskea karjaansa laiduntamaan muurien ulkopuolelle. Luonnollisesti tälle karjaportille johtavan kadun nimeksi tuli Karjaportinkatu

Vasemmalla vanha muurien suojaama Viipuri ja oikealla uusi linnoitusosa ja kaksi bastionia. Näistä eteläinen, eli Pantsarlahden bastioni on säilynyt. Siellä sijaitsee nykyinen Viipurin (Eremitaasin) taidemuseo.

Vanhassa linnoituksen suojaamassa Viipurissa oli 5 korttelia pohjoisesta etelään ja saman verran idästä länteen. Ylinnä olevassa korttelissa näkyy rakennus – fransiskaaniluostari, josta ei enää ole kiveäkään jäljellä. Luostarin muisto elää, koska sen viereinen katu Harmaidenveljestenkatu on saanut nimensä harmaisiin pukeutuneiden köyhien munkkien mukaan. Se on saman suuntainen kuin Mustainveljestenkatu, joka johtaa Pyöreältä tornilta etelään kohti mustiin pukeutuneista munkeista tunnetuksi tullutta Dominikaaniluostaria, myöhemmin Viipurin maaseurakunnan kirkkoa ja neuvostoaikaista sähkötarviketehdasta, jonka palaneet rauniot yhä kohoavat ylväänä kohti yläilmoja lähellä etelävallia ja satamaa.

Ajan saatossa entisestä dominikaaniluostarista tuli luterilainen maaseurakunnan kirkko. Talvisodan pommituksissa kirkko paloi eikä sitä ehditty korjata ennen kuin Viipuri menetettiin uudestaan vuonna 1944. 1980-luvulla kirkossa toiminut sähkötarviketehdas paloi. Kirkko on vielä pelastettavissa.

Takaisin Pyöreään torniin.

Kun Pietari Suuri valtasi Viipurin vuonna 1710 menetti torni puolustuksellisen merkityksensä – vihollinen ei tullut enää idästä vaan lännestä ja torni oli kaupungin väärällä puolella. Tornista tuli enemmän ja vähemmän varasto ja jopa raunio. Viipurin kasvaessa voimakkaasti 1860-luvulla muurit ja suurin osa bastionista purettiin. Pyöreä torni jäi kuitenkin vielä venäläisille ja useaan otteeseen se aiottiin purkaa. Onneksi ei ehditty.

1800-luvun lopulla Pyöreä torni vuokrattiin kauppias D.Markeloffille ”Jauhonkaupaksi” ja varastoksi.

Tornin Torkkelinpuiston puoleisella sivulla näkyy vanhoissa valokuvissa mystinen puurakennus. Kyseessä on kaupungin omistamasta varastosta tai makasiinista. Se palveli sekä kaupungin että torimyyjien tarpeita. Hevoskuormien takana pilkottaa rehtori Niskan merimieskoulu ja sen ”komentosilta”. (kuva Finna)

Arkkitehti Uno Ullberg kumppaneineen (mm. Juha Lankisen isä Jalmari) saivat Viipurin Teknillisen Klubin nimissä vuokrata tornin ja sisustaa sen ravintolatiloiksi.  Toimintaa pyöritettiin osakeyhtiö Pyöreä Torni nimissä. Kuvan osakekirja on ainoa tunnettu kappale, vaikka onkin sangen luultavaa, että näitä vielä löytyy vanhoista viipurilaisista kodeista. Osakekirjaan liittyy hauska muisto kymmenen vuoden takaa.

Olimme Mikon kanssa kuvaamassa Viipurissa ja olin otattanut osakekirjasta hyvän värikopion. Ajattelin antaa sen ravintolalle muistoksi ja vaikka seinälle ripustettavaksi. Siis hyvillä mielillä olimme liikkeellä. Samoihin aikoihin Viipurissa kohistiin suomalaisten vaatimuksista ja jopa oikeusjutuista, joissa entiset suomalaiset omistajat vaativat ennen sotia olevia tiluksiaan, talojaan ja jopa tontteja itselleen.    

Siinä me sitten pyysimme tarjoilijaa hakemaan johtajan paikalle. Kohta saapui epäilevän oloinen rouva korkkareissaan. Meillä ei oikein ollut yhteistä kieltä, mutta sana aktsii, oli yhteinen. Kun sitä sanaa hoin, niin rouvalle tuli kiire. Hän kääntyi kipakasti ympäri ja poistui paikalta puoliravia. Rouva parka ilmeisesti luuli, että tämän minun aktsii oli jonkin sortin vaadekirja ja että olin tulossa vaatimaan hänen ravintolaansa itselleni. Mekin poistuimme paikalta emmekä vähään aikaan käyneet siinä ravintolassa.

Tämän osakekirjan nähtyään ihmiset viimeistään ymmärtävät, miksi kerään vanhoja osakekirjoja. (kuva www.porssitieto.fi)

Kun ottaa huomioon, miten legendaarinen maine Pyöreällä tornilla on, niin on vähän hämmentävää, että se ehti toimia suomalaisessa omistuksessa vain parikymmentä vuotta. Siinä ajassa torni ja ravintola ehti nousta legendaariseksi paikaksi, josta riitti tositarinoita ja vähän varmaan taruakin. Viipurin herrat kävivät tornin eri ravintoloissa ja pitivät omia sitsejään kabineteissa kieltolain aikana. Jykeviin rakenteisiin oli kuulemma koverrettu enemmän kuin yksi jemmakätkö, mihin luvattomat juomat saattoi hädän tullen sujauttaa. Kieltolaki aiheutti kaikille ravintoloille (ja asiakkaille) päänvaivaa. Tornissa oli tietyissä piireissä suosittua nauttia ns. kovaa teetä. Annetaan Juha Lankisen kertoa – paluu läheiselle poliislaitokselle:

” Kieltolain aikana Wiipurin ravintolat ja etenkin Pyöreä torni tarjosi tutuille henkilöille ns. kovennettua teetä. Tämä yleisesti tiedettiin ja poliisiviranomaiset hyväksyivät tarjoilun, kunhan se pysyi kohtuudessa. Varovaisia oltiin, sillä olihan poliisilaitos vain vajaan 100 metrin päässä. Joskus sattui kieltolain aikana erehdyksiäkin. Erään helsinkiläisasiakkaan tullessa ravintolaan luuli tarjoilija häntä tunnetuksi ja luotettavaksi viipurilaiseksi. Pöytään tuotiin kovennettua teetä ja muutaman kulauksen jälkeen asiakas nosti hirvittävän metelin ravintolassa. Hän väitti saaneensa viinaa ja uhosi välittömästi ilmoittaa asiasta poliisiviranomaisille. Miehen lähdettyä hakemaan poliisia tarjoilija vaihtoi teemukin sisällyksen oikeaan teehen. Hetken kuluttua poliisi ja asiakas tulivat takaisin Pyöreään torniin. Poliisi haistoi ja maistoi teelasista ja totesi sisällön olevan teetä. Asiakas väitteli tuimasti asian olleen toisin, jolloin poliisi haistoi kiihtyneen miehen hengitystä. ” Kuulkaas, te olette nauttineet alkoholia, joten lähdetäänpä poliisilaitokselle laatimaan kuulustelupöytäkirjaa, jossa saatte kertoa, mistä olette hankkineet väkijuomaa.”   

Algot Niska ja muut salakuljettajat yrittivät täyttää janoisen kansan tarpeet ja virkavalta yritti parhaansa mukaan heitä estää. Tässä komea takavarikko. Hupaisalta näyttää vasemmalla istuvan koppalakin hellä suhde yhteen ”lapsista”. Niinköhän meni kaikki juomat viemäriin? Kuvan alareunassa 0,5 litran ”lahnoja”.(Kuva Museovirasto)

2,5 dl ”varpunen” mahtui pieneen tilaan vaikkapa Pyöreän tornin Kilta-kabinetissa. (Kuva Finna)

”Saisiko olla kuppi teetä? Kovaa vai tavallista?” (kuva Finna)

Pyöreä torni oli sotien välisen ajan suomalainen huippuravintola. Musiikki soi ja ruoka maistui. Kerrotaan, miten ravintolan maine oli levinnyt myös rajan yli itään. Nuoren Neuvostovaltion tarjonta Leningradissa ei yltänyt lähellekään. Niinpä Leningradiin sijoitettuja diplomaatteja ja konsulaattien väkeä vieraili usein nauttimassa tornin pidoista.

Ainakin vanhemmat muistavat vielä isän ja kaksi musikaalista nuorta naista – Trio Lehtelä. Tässä isä Lehtelän työtodistus Pyöreästä tornista ajalta juuri ennen sotaa.

Ja sitten tuli se saamarin sota. Pyöreä torni selvisi rakennuksena hengissä. Muuten sen henki kyllä lähti. Vaan vielä sinne palattiin hetkeksi ja siellä järjestettiin kaikenlaista. Muun muassa Viipurin kaupunginvaltuusto piti viimeisen kokouksensa Pyöreän tornin Waasa-salissa.

Talvisodan melskeissäkin Viipurin kunnallishallinto toimi lähes viimeiseen asti. Kaupunginvaltuuston viimeinen kokous pidettiin Pyöreän tornin Waasa-salissa. Muistakaa tämä kuva, kun käytte syömässä.

Viipurin valtauksen kunniaksi järjestetty paraati Pyöreän tornin edustalla. Taustalla tornin katto on näköjään saanut vähän osumaa. Sofia Zweygbergin liiketalo taustalla näyttää olevan heikossa hapessa. Se purettiinkin ja nyt paikalla on rehevä puisto.

Venäläiset eivät oikein tienneet, mitä tornille pitäisi tehdä. Onneksi oli myös fiksuja valloittajia. Kun sotilaat tyhjensivät kilpaa vanhoja suomalaisia koteja suomalaisuudesta, eli kirjoista, älysi joku kirjaviisas, että polttamisen sijaa viedään kirjat torniin. Miten kirjat saatiin jatkosodan jälkeen takaisin omistajilleen, en tiedä. Jos joku muistaa, niin kuulen mielelläni.

Parempi tämäkin kuin polttaminen. (Kuva Museovirasto)

En tarkkaan tiedä, mitä tornille tapahtui sodan jälkeen uusien isäntien käsissä. Sellainen käsitys on, että jälleen joku politrukkia viisaampi älysi, että Waasa-salin kuvat ja historia voi olla puoluevirkamiehille liikaa ja peitti kaikki seinät levyillä, jotka maalattiin. Kai se ravintola sitten toimi joten kuten, kunnes ajat muuttuivat ja pahvit saattoi ottaa pois. Kultturitekoja nämäkin! Menemme Mikon kanssa elokuussa Viipuriin ja tapaamme siellä nykyisiä viipurilaisia. Pitää kysyä heiltä tätäkin asiaa. Perästä kuuluu.

Entä nyt?

Kannattaako tornissa käydä? Totta kai kannattaa, mutta… On syytä muistaa, että olemme täällä ulkomailla. Tavat ja keittiö ovat vähän erilaisia eikä palvelua nyt oikein kehtaa edes vertailla. Siksi joustoa, huumoria ja heittäytymistä. Muistakaa, että venäjällä mikään ei koskaan toimi, mutta kaikki järjestyy. Torniin kannattaa mennä kotiseuturetkelle ja ihmetellä, miten kaikki tuntuu niin kotoisalta, mutta samalla niin vieraalta. Miten joku asia osaakin maistua samalla niin makealta kuitenkin niin happamalta. Sweet and sour, sanoisi kiinalainen.

Ei siis ruokailun takia, paitsi jos on niin iso ryhmä, että ei muualle mahdu. Torni on vaan nähtävä – koettava. Pitäisiköhän seuraavaksi tilata teetä ja perinteinen 50 grammaa vodkaa. Saisi sitten sekoittaa ja siirtyä aikamatkalle 1930 luvun alkuun ja toivoa, että ei tule virkaintoinen poliisi henkä nuuhkimaan.

Näistä tällaisista syistä, kyllä ehdottomasti uskaltaa, voi ja pitää mennä. Tornista, kuten koko Viipurista kuulee vieläkin kaikenlaista. Usein miten vanhaa jaaritusta mafiasta, kerjäläisistä ja silmän- ja lompakon kääntäjistä. Varovainen kannattaa aina olla, mutta ei näitä enää ole kuten ennen.

Tanssia sai siellä aina
Arkena ja sunnuntaina
Helppo oli tiensä löytää
Kohti oikeata pöytää
Jos vain joku kielsi ’ei ei ei’
Toinen sanoi heti ’hem till mej’
Sellanen ol’ Viipuri
Sellanen ol’ Viipuri
Karjalaisten kaupunki
Sellanen ol’ Viipuri
Sellanen ol’ Viipuri
Karjalaisten kaupunki…

Lopuksi pieni pähkinä?

Kuvassa torielämää Viipurin kauppatorilta diagonaalikäytävän kohdalta. Tarkkasilmäiset huomannevat, miten hevoset käytävän molemmin puolin seisovat samaan suuntaan. Siis niin, että oikealla olevat hevoset ovat kiinni aisoissaan perinteisesti turpa menosuuntaan päin. Tornin puolella käytävää hevoset on käännetty niin, että turpa on vaunuun päin ja häntä huiskuttaa menosuuntaan. Toki hevonen osaa peruuttaa, mutta silti??

Miksi ihmeessä näin?

(Kuva Finna)

Selitys on helppo. Oikealla puolella olevista kärryistä myydään käsitöitä sun vastaavaa tavaraa. Vasemmalla puolen käytävää sen sijaan myydään elintarvikkeita. Silloin on ehkä hyväkin, että hevosen peräpää ja heiluva häntä on mahdollisimman kaukana perunoista ja porkkanoista. Loogista 😉

Kiitoksia ja vinkkejä:

Kuten tapana on – kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti. Kirjoittelen blogeja fiilispohjalta ja yritän subjektiivisten kokemusten lisäksi käsitellä Viipurin historiaa laajasti. Paperitavara on yleensä minun ja samoin kuvat joko Mikko Mäntyniemen tai minun. Muuten lähde mainitaan.

Erityinen ja ikuinen kiitos edesmenneelle Juha Lankiselle, joka on minua innoittanut ja auttanut Viipuri-harrastuksessani. Olen ilokseni löytänyt netin syövereistä myös mukavia Viipuri-blogeja. Ainakin nämä kannattaa katsoa:

Sieltä löytyy myös riemastuttavia kertomuksia talven vietosta Aurinkorannikolla ja Fugessa.

Toinen mukava on:

Ensi kerralla taas jotain uutta Viipurista.