Valitse sivu

Ajattelin kirjoittaa laajan katsauksen Viipurin teatteri- ja kulttuurielämästä. Hyvä ajatus kuoli aika nopeasti, kun ryhdyin perehtymään aiheeseen. Ei nimittäin onnistu. Ei ainakaan yhdessä blogissa. Aihepiiri vaatisi ennemminkin kirjan tekemistä. Ja onhan niitäkin jo tehty, joten ei kiitos. Lisäksi Ylen toimittajat Laila Tarpila ja Tiina-Maija Lehtonen ovat tehneet upean kulttuuriteon kootessaan moniosaisen juttusarjan ”Viipurin musiikkielämän menetystarina”  Ylen sivuille: https://yle.fi/aihe/viipurinmusiikki Kannattaa ehdottomasti lukea ja varata aikaa, sillä kyseessä on todella laaja kokonaisuus ja paljon tehtyä hyvää työtä.

Ei tässä harrastajalle jäänyt enää mitään saumaa, eikä edes tarvetta. Tämä puoli on tullut täydellisesti katetuksi. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa sivuan kevyesti myös Viipurin Musiikkiopiston aikaa ja tapahtumia, kun nyt sattuu senkin yhtiön osakekirja ja vanhoja valokuvia olemaan mapissa. Ja ainahan Heimo Haitto kiinnostaa.

Teatteripuolellakin on tavaraa ihan hirveästi. Viipuri on aina ollut teatterikaupunki ja vanhimmat merkinnät teatteritoiminnasta johtavat Viipurin koulun ruotsinkielisiin koulunäytelmiin 1600-luvulla. Viipurissa tehtiin siis teatteria jo silloin kuin Pietari Brahe kaukoviisaasti päätti siirtää Helsingin pari sataa asukasta Vantaanjoen suulta Vironniemelle!

Venäläisen upseeriston ja kaupunkilaisten tarpeisiin oli Tervaniemelle rakennettu teatteritalo (Das Komödienhaus) jo 1700-luvun toisella puoliskolla. Tämän tarkempi sijainti ei ole minulla tiedossa. Teatteri oli tuolloin vähän erilaista kuin tänään. Nykyisten kiinteiden laitosteattereiden sijaan tuolloin kulttuurielämyksistä vastasivat kiertelevät näytelmäseurueet. Viipurissa alkuaikoina pääsääntöisesti Saksasta tulleet teatteriryhmät, kuten Tervaniemen teatterin nimikin antaa ymmärtää.

Myöhemmin kuvioihin tuli myös ruotsinkielisiä teatteriseurueita ja 1800-luvun lopulla myös uusia suomenkielisiä teattereita. Teatteritaide nautti Viipurissa suurta suosiota, joka vähitellen levisi kaikkiin yhteiskuntaluokkiin ja kieliryhmiin. Tervaniemen puinen teatteritalo paloi ainakin kerran ja muutenkin teatteritoiminnan olosuhteita haluttiin parantaa. Kaupungista puuttui myös arvoisensa huvipaikka, missä parempi väki voisi järjestää juhliaan.

Siksi Viipurissa heräsi ajatus perustaa oma yhtiö ja rakentaa sen nimissä keskustaan uusi kivinen teatteritalo sekä hotelli/ravintola. Vuonna 1833 perustettiinkin Wiborgs Societehus och Theaterhus Bolag yhtiö 80 250 ruplan osakepääomalla. Ikävä kyllä osakekirjoja ei ole säilynyt eikä myöskään tarkempia tietoja osakkeenomistajista ym. Yhtiö ehti toimia vain vuoteen 1841 asti, jolloin perustajat luovuttivat yhtiön kaupungille. Tästäkään järjestelystä ei minulla ole tarkempia tietoja.

Näkymä Raatihuoneentorilta. Vahtitorninkatu kulkee rakennuksen nurkan takana vasemmalla puolella kohti linnaa. Vanha Seurahuone oli sekä ravintola että myöskin hotelli. Finna

On tärkeätä ymmärtää, että Vahtitorninkadulla sijaitseva itse teatterirakennus sekä torin puolella sen kyljessä oleva Seurahuone rakennettiin samaan aikaan ja ne olivat yhtä ja samaa yhtiötä. Molemmat talot suunnitteli Anders Fredrik Granstedt. Alun perin teatterissa ei ollut alkuunkaan riittävää lämmitystä. Tammikuun pakkasilla talon muutamat uunit eivät saaneet salia lämpimäksi, ja siksi herrasväki istui sisällä talvipompat ja turkit päällä. No, onneksi naapurista sai punssia ja totia. Rakennusten välillä oli kulkuyhteys.

Granstedtin teatteripiirustukset vuodelta 1832. Teatteri vasemmalla ja Seurahuone oikealla. Rakennuksia yhdisti keskellä läpikuljettava osa. Katunäkymä Vahtitorninkadulle päin.

On myös hyvä huomata, että Raatihuonentorilta katseltaessa näkyy ainoastaan Seurahuone/ myöhempi Teatteriravintola. Oikealla puolella oleva rakennus on vanha raatihuone/kaupungintalo/yökerho/elokuvateatteri. Vaikka ne muodostivatkin tietynlaisen toiminnallisen kokonaisuuden – mm. myös raatihuoneelta oli kulku ravintolaan ja sitä kautta teatteriin, olivat ne kaksi eri rakennusta. Raatihuone rakennettiin alun perin jo 1700-luvun lopulla. Nykyisessä muodossaan siinä ei juurikaan ole alkuperäistä havaittavissa. Tämä osa kokonaisuutta oli myös ainoa, joka kesti sekä sodan että rauhan.

Vasemmalla Vahtitorninkadun varrella häämöttää valkea Viiipurin Kaupunginteatteri. Siitä katsojaan päin Seurahuone/Teatteriravintola ja oikealla raatihuone. Äärimmäisenä puuton paraatikenttä sekä Saksalainen kirkko. Teatterimuseo
Venäläiset polttivat koko korttelin vetäytyessään Viipurista kesäkuussa 1941. Etualalla kulkee Linnankatu kohti Viipurin linnaa.
Juha Lankisen kuva Raatihuoneentorilta vuodelta 1965. Kaupungintalo on korjattu ja vasemmalta vierestä puuttuvat sekä Teatteriravintola että itse teatteri. Kannattaa huomata kuvassa näkyvä yritys tehdä Raatihuoneentoristakin puisto. Viereisestä Paraatikentästä tehtiin puisto.

Teatteritaloon tehtiin ensimmäinen merkittävä korjaus vuonna 1851. Silloin taloon saatiin mm. lämmitys. Teatteria korjattiin ja laajennettiin kahteen otteeseen vuosina 1881 ja viimeksi Uno Ulbergin johdolla vuonna 1922.

Viipurin Kaupunginteatterin pohjapiirros ajalta ennen sotia. Teatterimuseo

Rakennusten historia on toki aina mielenkiintoista mutta seiniä tärkeämpää on kuitenkin aina se, mitä siellä sisällä tapahtuu. Olen alla olevaan kaavioon koonut aikajanoille sekä rakennusten historiaa että myös toiminnallista historiaa. Rakennus ei sinällään vielä tee teatteria, vaan teatterin tekee siellä työskentelevät ihmiset ja heidän taiteestaan nauttiva yleisö.

1800-luvun lopulla helsinkiläinen Suomalainen Teatteri, mistä kehittyi myöhemmin Suomen Kansallisteatteri, vieraili usein Viipurissa. Suomalaisen Teatterin lauluosasto eli Suomalainen Ooppera esiintyi myös Viipurissa jo 1873. Nykyinen Suomen Kansallisooppera syntyi Helsinkiin vasta paljon myöhemmin.

Vähitellen helsinkiläisten kiertueinto heikkeni ja rinnalle syntyi kiertueteatterina toiminut Suomalainen Kansanteatteri, joka otti Viipurin omaksi kodikseen. Tämän teatterin pohjalle perustettiin vuonna 1899 Suomalainen Maaseututeaatteri Osakeyhtiö. Huomaa sanan teatteri vanha kirjoitusmuoto. Tässä kirjoitusasussa yhtiö alun perin perustettiin. Kyse ei ole siis painovirheestä.

Jostain syystä päiväämättä jäänyt Suomen Maaseututeaatterin osakekirja. Osakkeen omistajana on kuopiolainen varatuomari Aaro Jalkanen, joka on sanoittanut savolaisille niin rakkaan Kallavesj -laulun. Osakekirjan allekirjoittajista kannattaa huomata keskellä omakätisesti allekirjoittanut Juho Lallukka ja hänen allaan vasemmalla Emil Sivorin allekirjoitus. Sivorista kannattaa lukea lisää täältä: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/19/vanhan-musiikkiruhtinaan-kuolema-viipurin-musiikin-menestystarina-1918-1939 Kuva oma kokoelma

Samanaikaisesti Viipurin herrojen kulttuuriharrastusten kanssa myös työväen puolella teatteri kiinnosti. Viipurin Työväenyhdistyksen Näytelmäseura perustettiin vuonna 1897 ja vuonna 1904 siitä muotoutui Viipurin Työväen Teatteri, joka toimi aluksi Työväenyhdistyksen tiloissa osoitteessa Punaisenlähteenkatu 10.

Viipurin Työväenteatteri ja Maaseututeatteri toimivat samalla alalla toistensa kilpailijoina mutta aivan erilaisin lähtökohdin. Maaseututeatterin taustalla seisoi tukevasti kauppaneuvos Juho Lallukka, joka oli tunnettu ja arvostettu (ja oman blogin arvoinen) yrittäjä ja kulttuurimesenaatti Viipurissa. Työväenpuolella toiminta oli luonnollisesti vaatimattomampaa. Työväen teatterin ajatuksen takana oli Viipurissa vuonna 1897 kirvesmies J. A. Vartiainen, jonka rohkea esitys teatteriharrastuksen synnyttämisestä tuomittiin omien joukossa ensin ”herrasväen hupsutukseksi”. Sinnikkäälle kirvesmies Vartiaiselle hatunnosto rohkeudesta ja kaukonäköisyydestä.

Toista se oli herrasväen puolella. Juho Lallukka oli suuri persoona ja hyvän tekijä. Viipurin kulttuurielämään jäi legendana elämään Juho Lallukan tapa juhlien lopussa pitää kaikkien odottama ja rakastama juhlapuhe: ”Duoda! – A mie maksan!” Lallukalle Maaseututeatteri ei ollut mikä tahansa teatteri. Hän kutsui sitä aina sanomalla: ”Miu tiatterriin”. Hieno mies. Olisi ollut mukava tuntea.

Ajan kanssa Maaseututeatterin nimi alkoi tuntua kaupunkilaisten mielestä vähän vierralta ja teatteri ja sen takana oleva yhtiö muuttivat nimensä vuonna 1918 Viipurin Näyttämö Osakeyhtiöksi. Muuten teatteri eli elämäänsä. Lallukan sanoin ”rimatonnia” tuli ja meni. Ajan kanssa kuitenkin kilpailu Työväen teatterin ja ehkä elokuvateattereidenkin kanssa kävi hankalaksi. Kun vaikeuksia oli myös Työväenteatterin puolella päättivät nämä kaksi yhdistyä ja perustaa Viipurin Kaupunginteatterin.

Harvinainen Viipurin Näyttömö Osakeyhtiön osakekirja vuodelta 1920. Tämä jäikin viimeiseksi yksityiseksi teatteriksi Viipurissa. Kaupunginteatteri oli nimensä mukaisesti kaupungin omistama ja vastuulla. Oma kokoelma

Jalmari Finne Jeesuksen roolissa Maaseututeatterissa vuonna noin 1905. Kuva Museovirasto

Sota tosiaan kohteli teatteria ja koko teatterikorttelia kovalla kädellä. Venäläiset sotilaat tuikkasivat rakennukset tuleen joutuessaan perääntymään Viipurista. Kun suomalaiset sotilaat saapuivat kaupunkiin, olivat talot vielä tulessa. Mutta sotakaan ei voi mitään viipurilaisten kulttuurinälälle ja teatteriharrastukselle. Jo pian avattiin Viipuriin uusi Sotateatteri.

Teatterikortteli elokuussa 1941 Linnankadulta katsottuna. Vasemmalla kaupungintalon takapuoli, keskellä kulmassa Teatteriravintolan takaovi, mistä Toivo Kuula yritti vuonna 1918 paeta surmaajiaan ja siitä oikealla teatterin tuhoutunutta rakennusta. Venäläiset eivät mitenkään erityisesti kiirehtineet raunioiden siivoamista. Teatterin rauniot olivat pystyssä ainakin vielä vuonna 1956. Kuva Finna

Viipurin vapautuksesta ei ollut kulunut kuin runsaat viisi kuukautta, kun Punaisenlähteentorin varrella sijaitsevassa vanhassa kaupungin kirjastossa avattiin jälleen teatteri. Vanhan Viipurin Kaupunginteatterin viimeinen näytös oli ollut marraskuussa 1939 esitetty Jääkärin morsian. Tällä samaisella kappalella aloitettin myös uuden Sotateatterin tuotantokausi. Ilmassa leijui vahvan symboliikan lisäksi innostunut viipurilainen periksiantamattomuuden henki.

Sotateatteri luovutti jo samana keväänä toimintansa ja ohjelmistonsa jälleen käynnistyneelle Viipurin Kaupunginteatterille, joka aloitti kautensa Havin valleilla sijaitsevassa kesäteatterissa. Sotateatterilla sekä Kaupunginteatterilla oli sota-aikana yhteensä 265 esitystä. Tämän oli noissa oloissa merkittävä kultturellinen panos Viipurin jälleenrakentemisessa ja jaksamisessa.

Havin lisäksi Viipurissa oli toinenkin kesäteatteri. Papulanvuorella aloitti kesäteatteri vuonna 1913. Toiminta yhtiöitettiin vuonna 1919 nimellä Viipurin Ulkoilmateatteri Oy. Helsingissä oli 1919 pyrkimystä perustaa kotimainen elokuvia tekevä filmiyhtiö. Nämä pyrkimykset johtivat Filmi-Kuvaamo Oy:n perustamiseen. Tästä kehittyi myöhemmin Suomi-Filmi Oy. Viipurissa Ulkoilmateatterin taustalla olevilla tahoilla oli saman suuntaisia kilpailevia hankkeita. Kotimaisten elokuvapioneerien huolena oli, että kohta Ruotisissa ryhdyttäisiin tekemään elokuvia suomalaiskansallisista merkkiteoksista.

Ulkoilmateatterin taustavoimat olivat mukana, kun vuonna 1921 Viipurissa perustettiin helsinkiläisten kanssa kilpaileva filmiyhtiö, Kalevala-Filmi Oy. Puuhamiehet ehtivät kuvaamaan ainakin yhden elokuvan. Viipurin Scala elokuvateatterissa järjestettiin marraskuussa 1920 kutsuvierasnäytäntö, joissa esitettiin Aleksis Kiven Kihlaus. Lehdistö oli aika suorasukainen arvioissaan. Filmiaitta tylytti: ”Tässä yrityksessä ilmenee monta teknillistä virhettä, sovittelussa ei ole otettu huomioon filmin erikoisluontoisia vaatimuksia ja kokonaisvaikutus muistuttaa valokuvattua amatöörinäyttämöä; tekniikan laita on niin ja näin: valokuvaus on epäselvää ja mikä pahinta, ramppi ja näyttämöohjaaja ovat miltei koko ajan näkyvillä”

Kalevala-Filmi saatiin kuitenkin perustettua, mutta sen vähäinen toiminta hiipui ajan saatossa. Ei tullut Viipurista Hollywoodia eikä edes Bollywoodia. Suomi-Filmi voitti tämän kisan.

Scala elokuvateatteri sijaitsi osoitteessa Karjalankatu 12 Hotelli Knut Possea/Vyborg vastapäätä.

Viipurin Ulkoilmateatterin hyvin erikoinen osakekirja vuodelta 1920. Osakekirja on taiteilija Lauri Välkkeen suunnittelema ja signeerama vuonna 1919 (oikea alanurkka). Taiteellinen ja koristeellinen mutta ei ehkä osakekirjana kaikkein toimivin. Oma kokoelma
Ensimmäinen Papulanvuoren ulkoilmateatteri oli Viipurin Ulkoilmateatterin ja se sijaitsi eri päässä puistoa kun myöhempi alla olevan kuvan Huvikallion näyttämö. Kuvat Finna

Silmiä jo polttelee eikä ajatus pysy enää kuosissa. Vaan tässä oli kaikki tällä kertaa. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun asti. Kirjoittelen näitä blogeja vähän fiilispohjalla ja samalla esittelen ylpeänä pitkän keräilyn tuloksena löytyneitä vanhoja aarteita. Virheitä pukkaa joukkoon ilman muuta ja olen kiitollinen, jos niistä viitsit huomauttaa.

Blogien kirjoittaminen on mahdollista vain ja ainoastaan Juha Lankisen elämäntyön sekä hänen isänsä valokuvien perusteella rakennetun sivuston http://virtuaaliviipuri.tamk.fi/ avulla. Suuri kiitos Juhalle ja kumppaneille tästä tietopankista. Tämän blogin keskeiset tiedot ovat peräisin ensisijaisesti kirjasta Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran toimitteita nro 18 – Muuttuvien tulkintojen Viipuri. Teatterielämästä käsittelevän hienon artikkelin on kirjoittanut Pentti Paavolainen. Artikkeli löytyy myös netistä. Lisäksi kannattaa mainita Väinö Pärnäsen Viipurilaista teatterielämää sekä Verneri Veistäjän Viipurin ja muun Suomen teatterit. Nippelitietoa lisäksi vähän sieltä sun täältä.

Kiitos kaikille aiemmin asiaa tutkineille. Ilman tunnollista tutkimusta ja historian tallentamista ei tällaisia blogitarinoitakaan voisi kirjoittaa.

t. Pekka

Ammennan näitä blogeja lähinnä niiltä poluilta, mihin keräilyn kauttaa haltuuni tulleet lähteet, vanhat valokuvat, osakekirjat ynnä muu paperitavara minua johdattavat. Auta minua löytämään uusia polkuja. Etsin uusia osakekirjoja ja muuta Viipuriin liittyvää materiaalia. Ota yhteyttä, jos voit auttaa.